Mikael Turtiainen X Genelec – musiikki toi elämän takaisin
Mikael Turtiainen tanssi musiikin tahtiin jo alle vuoden ikäisenä, ja myöhemmin hänen elämänsä täyttyi niin rytmistä, liikkeestä kuin äänistä musiikin ja liikunnan parissa. Tanssitunneilla käyminen johti kilpaurheilu-uraan ja vei hänet hiphopissa SM-, EM- ja MM-mitaleille saakka. Myös oman musiikin tekeminen kulki rinnalla koko nuoruuden. Hän miksasi kappaleita tanssiesitysten taustalle useille eri tanssijoille ja tanssiryhmille sekä teki aloitteleville muusikoille demoja. Lisäksi hän toimi DJ:nä ja unelmoi musiikkiopinnoista Los Angelesissa.
Vuonna 2008 Mikaelin elämä kuitenkin pysähtyi, kun hän joutui vakavaan onnettomuuteen jäädessään raitiovaunun alle ja sai aivovamman. Kun hän heräsi koomasta, hänen oli opeteltava kaikki uudestaan – liikkuminen, puhuminen ja myös musiikin tekeminen. Tanssi ja musiikki olivat tärkeässä roolissa toipumisen aikana. Ensimmäiset sairaalan ulkopuoliset käynnit veivät tanssitapahtumiin, ja vähitellen Mikael alkoi jälleen tuottaa musiikkia.
Vuonna 2020 myönnetty Suomen Kulttuurirahaston apuraha ja yhteistyö Genelecin kanssa vauhdittivat musiikin tekemistä. Mikael rakensi kotistudion, jossa hän työskentelee päivittäin – musiikki on sekä kuntoutusta että itseilmaisua.
“Genelecin kaiuttimien äänenlaatu on minulle erityisen tärkeää. Toinen korvani on kuuro ja toinen ääniyliherkkä, joten tarvitsen kaiuttimet, jotka toistavat äänen tarkasti myös hiljaisella äänenvoimakkuudella.”

Mikaelin studiossa käytössä ovat Genelecin 8340A-studiomonitorit, joiden kristallinkirkas ääni auttaa häntä rakentamaan jokaisen sävelen tasapainossa. Genelec on läsnä myös muualla kodissa: olohuoneessa soivat G Three -aktiivikaiuttimet ja F Two -subwoofer, makuuhuoneen ja oleskelutilan televisioiden yhteydessä on G Two -kaiuttimet, ja jopa atriumpihalla on seinään upotetut studiotasoiset AIW25-kaiuttimet. Kaikkien tilojen akustiikka on viimeistelty huolellisesti, jotta ääni pääsee oikeuksiinsa. Seinien, katon ja lattian materiaalit on valittu tarkasti, sillä ne vaikuttavat akustisiin ominaisuuksiin – lisäksi tärkeimmissä paikoissa on käytetty turvepohjaisia akustiikkalevyjä ja akustiikkaverhoja vaimentamaan ei-toivottuja heijastuksia.
“Musiikki palauttaa muistoja, joita onnettomuus vei. Kun kuuntelen tuttuja kappaleita, mieleen palaa hetkiä menneisyydestä – siksi äänenlaatu merkitsee minulle enemmän kuin koskaan.”
Loppuvuodesta 2025 Mikael julkaisi ensimmäisen singlensä onnettomuuden jälkeen – kappaleen, jossa fuusioituvat hiphop, funk, soul ja jazz. Ensimmäinen musiikkijulkaisu onnettomuuden jälkeen poikkeaa tyyliltään nykyisin eri medioissa soitettavasta musiikista. Musiikillaan Mikael haluaa tuoda omanlaistaan tunnetta musiikin kuunteluun.
Genelecillä on ollut ilo olla mukana tukemassa Mikaelin paluuta musiikin tuottamisen pariin, sillä hänen positiivinen ja pitkäjänteisesti tulevaisuuteen suuntaava asenne on esimerkillinen.
Mikaelin terveiset lukijoille kuuluvat näin: “Ole oma itsesi. Iloa elämään ja nauti siitä.”
MikeyakaMikael single kuunneltavissa Spotifyssa, lue lisää kotisivuilta.
