Juhana Manner – Genelecin 35-vuotiselokuvan tarina

Vuonna 2013 valmistunut Genelecin 35-vuotisjuhlavuoden lyhytelokuva ei syntynyt perinteisen toimeksiannon tai markkinointitarpeen pohjalta, vaan lähti liikkeelle henkilökohtaisesta hetkestä Genelecin perustajan Ilpo Martikaisen kanssa. Elokuvaohjaaja Juhana Manner muistelee, miten erityinen projekti sai alkunsa:

“Ohjaajana olin tietoinen Ilpo Martikaisen asemasta suomalaisen huippubrändin luojana ja kehittäjänä. Tunsin Ilpon perheidemme kautta, sillä lapsemme olivat ystäviä keskenään, ja olin osallistunut hänen poikansa häihin, joista kuvasin lyhyen filmin häälahjaksi.”

Muutaman vuoden päästä Ilpo Martikainen otti yhteyttä ja kysyi: olisiko nyt aika tehdä yhdessä video. Hyvin pian oli selvää, että kyseessä ei olisi tavanomainen yritysvideo.

“Puhuttiin äänestä – hyvin abstraktista asiasta. Molemmat osapuolet ymmärsivät, että numeroita tai teknisiä argumentteja ei haluta. Tämän täytyy toimia elämyksen ja mielikuvan tasolla.”

Tarina, ei esittely

Manner sai projektiin poikkeuksellisen vapaat kädet.

“Havaitsin heti, että kun päästään irti rajoitteista, mielikuva on rajatonta. Minun tehtäväni oli tuoda esiin, millaisia tunteita Genelec minussa herättää.”

Elokuva rakentui kolmen keskeisen teeman ympärille: juuret – tekeminen – ilo. Katsoja kuljetetaan kaiuttimen sisältä tehtaaseen ja siitä edelleen mielikuvituksen maailmaan. Elokuvassa Genelecin tehdas ei näyttäydy kylmänä tuotannon ympäristönä, vaan paikkana, jossa ihmiset ja arvot ovat läsnä.

“Kaikki alkoi oikeastaan Iisalmesta ja ihmisistä. Minulle jäi vahva tunne siitä, että vain hyvät ihmiset voivat tehdä hyviä asioita. Se näkyi kaikkialla – tuotannossa, kahviossa, ihmisten tavassa olla yhdessä tehtaalla.”

Unenomaisesta maailmasta noustaan lopulta ulos Genelecin maisemiin, järvelle ja sen aaltoihin.

“Sieltä löytää vastauksen: Genelec on osa näitä kaikkia tunnelmia ja äänimaailmoja.”

Valo, aika ja luottamus

Elokuvan visuaalinen kieli syntyi myös valaistuksen kautta. Kuvauksia tehtiin useassa jaksossa, myös iltaisin, jotta valon ja varjon suhdetta voitiin hallita tarkasti.

“Pyrin aina välttämään uutiskuvamaista valoa. Haluan, että valaistus palvelee tunnetta.”

Yhteistyö Genelecin kanssa rakentui luottamukselle.

“Kun esitin elokuvan ensimmäisen kerran Ilpolle ja Siamäkille (nykyinen Genelecin tj Siamäk Naghian), huoneessa oli pitkä hiljaisuus. Mietin jo hetken, että mitä tapahtui. Aloin itse puhumaan ja ehdotin, että tekisin vielä pari pientä muutosta, mutta Ilpo sanoi: ”Ei tehdä mitään, se on tässä.”

Ääni, joka synnyttää kuvia

Ääni oli elokuvassa luonnollisesti keskiössä, mutta ei teknisenä suorituksena, vaan mielikuvituksen käynnistäjänä.

“Olen pitkään ajatellut, että jos ihmiseltä viedään kuva, ääni voi silti synnyttää voimakkaita mielikuvia. Ehkä hyvä äänentoisto onkin yksi tärkeimmistä tarinankerronnan välineistä. Se ruokkii mielikuvitusta ja tunnetta.”

Musiikilla oli keskeinen rooli tunnelman rakentamisessa.

“Olin aina pitänyt Apocalyptican musiikista, mutta en olisi osannut kuvitella, että voisimme käyttää sitä. Kun selvisi, että yhteys on olemassa, se avasi aivan uuden tason elokuvalle.”

Ajaton kokemus

Jälkikäteen Manner kuvaa elokuvaa “abstraktioksi”, kokemukseksi, joka ei ole sidottu aikaan.

“Siinä ei ole mitään, mikä viittaisi tiettyyn vuosilukuun. Kaikki valinnat ovat ajattomia. Siksi uskon, että elokuvaa haluaa katsoa uudelleen – se ei tyhjene yhdellä katselulla.”

Yksi kohtaus on jäänyt erityisen vahvasti hänen mieleensä.

“Majakka yössä, aallot, ja heti perään metallin muovautuminen kaiuttimen kuoreksi. Siinä yhdistyvät luonto, voima ja tekeminen. Se on eräänlainen käännekohta.”

Kun teos on valmis, Manner antaa sen elää omaa elämäänsä.

“Jos se myöhemmin tuottaa ihmisille mielihyvää, silloin se on tehnyt tehtävänsä.”

Nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, elokuva julkaistaan uudelleen osana Genelecin Kinos-sarjaa, jatkaen omaa hiljaista, ajatonta matkaansa.

Genelec Kinos | Aerial

Tuotanto: Lumikinos Production Oy ja Tero Saarinen Company

Tanssija: Jenna Broas

Koreografia: Tero Saarinen

Ohjaus, kuvaus ja jälkituotanto: Thomas Freundlich

Musiikki: Sixième Son

Immersiivinen äänisuunnittelu: Genelec Oy / Eric Horstmann

Aerial-teosta luodessaan työryhmällä oli alusta asti selkeä tavoite: immersiivistä ääntä ei haluttu käyttää pelkkänä taustana, vaan olennaisena luovana voimana. Genelecin toimitusjohtaja Siamäk Naghian kuvailee, "Tavoitteena oli hyödyntää immersiivistä ääntä tietyissä taiteellisissa prosesseissa - eli käyttää digitaalista audioteknologiaa luomiseen ilman fyysisten kanavien asettamia rajoitteita. Yksi keskeinen tavoite oli integroida teknologia koreografiaan ja tanssiin siten, että ääni kääntyy visuaaliseksi kokemukseksi ja osaksi visuaalista prosessia."

Yksi Suomen tunnetuimmista tanssitaiteilijoista, Tero Saarinen, tuo Aerial-teokseen paitsi koreografisen osaamisensa, myös näkemyksensä siitä, kuinka tanssi toimii tienä tiedostamattomaan – keinona ilmaista jotain sanatonta ja selittämätöntä. Vuosikymmenten aikana hän on kehittänyt liikekielen, joka yhdistää länsimaisia ja aasialaisia perinteitä: klassista balettia, butōta, kamppailulajeja ja nykytanssia. Saariselle tanssi on aina enemmän kuin esitys; se on inhimillinen instrumentti, väylä sisäiseen totuuteen ja yhteyteen.

Yhteistyö Genelecin kanssa tuntui Saarisesta luontevalta: ”Olemme ylpeitä tästä yhteistyöstä. Koen, että olemme samalla aaltopituudella - tai samalla taajuudella. Halusimme luoda jotain, joka rauhoittaa ihmisiä ja saa heidät aistimaan enemmän: tuntemaan, kuulemaan, jopa haistamaan enemmän.” Tavoitteena oli rakentaa esitys, joka on enemmän kuin tanssia - moniulotteinen, taajuuksiltaan rikkaampi, aistillisempi ja hienovaraisempi. Saarisen sanoin "Pyrkimyksenä oli kutsua esiin kaikki se, mitä voimme havaita, kuulla ja tuntea, ja yhdistää nämä ympäröivän maailman näkymät ja äänet." Taustalla oleva ajatus oli yksinkertainen: rauhoittua ja olla yhteydessä toisiimme, luontoon ja kaikkeen ympärillämme olevaan.

Aerial-teokseen tuo erityisen ulottuvuuden se, että tanssija Jenna Broasille annettiin vapautta perinteisen, tarkasti määritellyn koreografian sijaan. Saarinen korosti alusta asti, ettei kyse ollut askelista musiikin tahtiin, vaan siitä, että ”tunne saa luoda muodot ja liikkeet”. Liike sai syntyä sisäisestä tarpeesta, suhteessa ääneen, ympäristöön ja horisonttiin. Tässä mielessä tanssija ei vain esitä koreografiaa, vaan asettuu tilaan - kuuntelee, reagoi ja aistii. Tämä intuitiivisuus ja läsnäolo korostavat elokuvan ydintä: liikkeen syntymistä äänen, tilan ja sisäisen impulssin kautta.

Ohjaaja Thomas Freundlichille, Lumikinos Productionista, merkittävää oli se, kuinka varhaisessa vaiheessa keskustelut keskittyivät taiteeseen - eivät pelkästään teknisiin ratkaisuihin. Vaikka esillä olivat myös kamera, budjetti ja kuvauspaikat, yhteinen lähtökohta oli tunne, tunnelma, tila ja liike.

Yhdellä tasolla Aerial on teknisesti kunnianhimoinen kokeilu immersiivisen äänen käytöstä elokuvassa. Toisella tasolla se on teos läsnäolosta - inhimillisestä läsnäolosta, tilasta ja havainnoinnista. Se kutsuu katsojan herkistymään ympäristölle, liikkeelle sekä äänen ja kuvan vuorovaikutukselle. Freundlichin mukaan tavoitteena oli antaa tanssijan ”sulautua luontoon”, niin että liike syntyy luonnollisesti sisäisestä tunteesta, ei jäykästi määrätyistä säännöistä.

Aerial heijastaa teoksen perusajatusta: luonto koskettaa meitä tavoilla, jotka hiljaisesti laajentavat havainnointikykyämme. Vaihtuvat ympäristöt seuraavat toisiaan kuin hengitys, ja jokainen kosketus avaa uuden aistimisen kerroksen, uuden kutsun kuunnella. Luonto ei ole vain tausta, vaan hienovarainen voima - se herkistää, horjuttaa ja lopulta vapauttaa meidät niistä kehyksistä, joilla rajaamme omaa todellisuuttamme. Kun liike, kuva ja immersiivinen ääni kietoutuvat yhteen, avautuu tilavampi maailma: tuttu muuttuu laajemmaksi, rikkaammaksi ja elävämmäksi. Tässä lempeässä avautumisessa Aerial vihjaa, että monet rajoistamme elävät vain havainnoissamme - ja että antautuessamme kokemukselle täysin, löydämme todellisuuden, joka on paljon laajempi kuin olimme kuvitelleet.

Aerial ei ole vain taideteos, vaan myös kannanotto: immersiivinen ääni voi muuttaa tapaamme kokea tanssia, elokuvaa ja tilaa - ja ehkä myös tapaamme olla yhteydessä toisiimme ja ympäröivään maailmaan.

Genelec Kinos | Risto Hemmi, äänen mestari

Genelec Kinos -sarjan kolmas jakso nostaa valokeilaan suomalaisen äänityshistorian vaikuttajan, Risto Hemmin, jonka kädenjälki kuuluu lukemattomissa klassikkolevyissä ja ikonisten artistien tuotannoissa. Hemmi on tehnyt elämäntyönsä legendaarisilla Finnvox Studioilla, joka täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 60 vuotta.

Risto Hemmi on ollut osa suomalaista äänityskulttuuria jo yli neljän vuosikymmenen ajan. Hänen asiantuntemuksensa ja kuuntelutaitonsa ovat tehneet hänestä luotetun ammattilaisen niin musiikin kuin elokuvaäänen parissa. Hän on ollut mukana sadoissa äänityksissä ja miksauksissa, jolloin on syntynyt niin kulttilevyjä kuin unohtumattomia elokuvakohtauksia.

Yksi hänen uransa käännekohdista oli 1980-luvun alussa, kun hän äänitti Moottoritie on kuuma -albumin Pelle Miljoonalle. Levy nousi valtavaksi menestykseksi ja sinetöi Riston uravalinnan lopullisesti.

Genelecillä meillä on ollut ilo ja kunnia tehdä yhteistyötä Riston kanssa vuosikymmenten ajan. Yhteys syntyi jo varhaisessa vaiheessa, kun alan kehittymistä seurattiin tiiviisti molemmin puolin. Risto kävi keskusteluja Genelecin perustajan, Ilpo Martikaisen ja akustikko Ari Varlan, kanssa – vaihtaen ajatuksia siitä, mitä kaiuttimilta tarvitaan ja odotetaan, ja miten sellaiset toiminnot saadaan teknisesti toteutettua. Tämä vuoropuhelu synnytti yhteisen ymmärryksen äänenlaadun merkityksestä, ja se on kantanut hedelmää vuosikymmenten ajan.

Hemmi näkee yhtenä yhteistyön vahvuutena yhteisen arvopohjan. Hänen mukaansa sekä Geneleciä että Finnvoxia yhdistää halu tehdä työnsä tinkimättömästi ja kunnianhimoisesti – tavoitellen aina parasta mahdollista lopputulosta. Kun laitteisto on luotettava ja laadukas, voi työssä keskittyä täysin siihen, mikä on tärkeintä: taiteen tekemiseen täydellä sydämellä.

Risto tunnetaan näkemyksestään, jossa tekniikka on taiteen palveluksessa:
”Studiossa ei kuunnella kaiuttimia – kuunnellaan musiikkia”, hän kiteyttää. Tämän periaatteen myötä kaiuttimen rooli on selkeä: sen on tuettava oikeita päätöksiä ja sopeuduttava tilaan niin, että huomion voi keskittää siihen, mikä lopulta merkitsee.

Äänen totuudenmukaisuus ei ole Ristolle vain tekninen tavoite – se on edellytys luovuudelle. Kun ympäristö ja laitteistot toimivat moitteettomasti, voi tekijä unohtaa työkalut ja keskittyä musiikin tai tarinan syvimpään olemukseen.

Risto on myös yksi immersiivisen äänen kokeneista suunnannäyttäjistä Suomessa. Hän kouluttaa ja jakaa osaamistaan aktiivisesti, ja tunnistaa formaatin voiman musiikillisen ilmaisun vahvistajana: ”Immersiivinen ääni on formaattina niin hieno, että sitä ei saa ylikäyttää. Kun se tehdään hyvin, sillä pystytään lisäämään musiikin tunneilmaisua ihan selkeästi.”

Tämän jakson myötä haluamme paitsi kunnioittaa Risto Hemmin elämäntyötä, myös onnitella Finnvox Studioita sen 60-vuotisesta taipaleesta – suomalaisen musiikkiteollisuuden ja elokuvaäänen kulmakivestä, joka on säilyttänyt asemansa kehityksen kärjessä vuosikymmenestä toiseen.

Genelec Kinos | Seppä Eino Pauluksen tarina

Ensimmäinen Genelec Kinos -jakso on dokumentaarinen henkilötarina, jonka myötä meillä on kunnia esitellä savolainen metalliseppä Eino Paulus, aito käsityöläinen, jonka tekeminen on vaikuttanut Genelecillä sukupolvelta toiselle.

Taitava ja avarakatseinen seppä Eino Paulus on ollut olennainen osa tarinaamme, sillä hänen avullaan on ratkaistu monia kriittisiä teknisiä kysymyksiä. Kun Genelecillä oli alkuvaiheessa haasteita valmistaa omia tehokkaita keskiäänielementtejä massiiviselle 1035A-mallilleen, Eino Paulus tuli mukaan kuvioon. Hän opetteli valamaan alumiinia ja rakensi pajalleen kuumennusuunin, jossa tarvittavat rungot voitiin valmistaa.

Vuonna 1991, intensiivisen suunnittelu- ja valmistusjakson aikana, Eino Paulus valmisti keskiäänielementin 1031A-mallille, joka oli koko alaamme mullistava kaiutin. Kyseinen kaiutin kehitettiin vain kahdessa kuukaudessa vastaamaan Italian RAI:n, eli paikallisen yleisradion tarpeeseen, ja se asetti täysin uudet standardit äänentoiston suorituskyvylle.

Eino Paulus on myös innokas musiikinharrastaja, joka viettää usein aikaansa ystäviensä kanssa viulua ja mandoliinia soittaen, joten tässä jaksossa kuulemme myös, miten hänen musikaalisuutensa on vahvistanut yhteyttä äänentoiston maailmaan.

Tervetuloa seuraamaan Eino Pauluksen tarinaa siitä, kuinka ääni on vaikuttanut hänen elämäänsä ja työhönsä.

Genelec Kinos | Herbie-hiiren seikkailu unohtumattoman äänen lähteille

Tämä erityinen lyhytelokuva, joka valmistui Genelecin 40−vuotisjuhlavuoden aikana, on tapa juhlistaa taidetta ja tarinankerrontaa osana viestintäämme. Se ei ole vain muistutus historiastamme, vaan myös siitä, mistä olemme tulleet ja millaista tulevaisuutta toivomme.

Elokuvan pääosassa seikkailee rohkea pieni hiiri nimeltä Herbie, joka on saanut inspiraationsa Genelecin vanhoista mainoksista. Näissä mainoksissa esiintyi tarkkaavaisesti kuunteleva hiiri, korvat höröllään. Nimesimme hiiren Herbieksi kunnianosoituksena Herbie Kastemaalle, joka suunnitteli nuo nyt jo ikonisiksi muodostuneet mainoskuvat.

"Idea oli tuoda rakastettu hiirihahmo takaisin elokuvaan", kertoo Genelecin toimitusjohtaja Siamäk Naghian. "Tämä tarina on meille enemmän kuin pelkkää tarinankerrontaa – se on taiteen kautta tapahtuvaa itsetutkiskelua. Pienen hiiren seikkailun kautta yritämme aistia ja välittää asioita, joita sanat eivät täysin pysty ilmaisemaan. Elokuvan tavoitteena oli luoda jotakin ajassa kestävää, ja sellaista, mikä saa katsojan pohtimaan syvempiä kysymyksiä taiteen keinoin."

Elokuvassa Herbie kohtaa monia haasteita, yllätyksiä ja käänteitä. Tarinan lopussa Herbietä odottaa unohtumaton kokemus – Genelecin kaiuttimien ainutlaatuinen ääni. Tarina kutsuu katsojan pohtimaan Genelecin arvoja, rakkautta taiteeseen ja intohimoa ääntä kohtaan.

"On monia tapoja kertoa tarinoita, ja taide, kuten runous, avaa kerroksia, joihin emme muuten pääsisi käsiksi. Kun saavut tasolle, jossa et enää vain kuvaile tapahtumia, vaan välität tunteita ja aistimuksia kuvien ja äänen kautta, tarina alkaa tuntua elävältä ja todelta", Naghian toteaa.

Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Jyrki Rahkonen kertoo, että elokuva sai inspiraationsa keskusteluista Siamäk Naghianin kanssa, ja myös Genelecin edesmenneen perustajan Ilpo Martikaisen ideat rikastuttivat luomisprosessia. "Aluksi suunnitelmana oli näyttää hiiri seikkailemassa Genelecin tulevissa julkaisuissa. Kun Siamäk ehdotti aiheesta lyhytelokuvaa, ajattelin heti Suomen luontoa ja Genelecin vahvoja luontoarvoja. Tarina alkoi nopeasti kirjoittaa itseään, ja muutaman käsikirjoitusversion jälkeen pääsimme toteutukseen."

Tuotannon henki ja Genelecin arvot jättivät vaikutuksen myös ohjaajaan. "Muistan erityisesti hyvän tunnelman, joka vallitsi tuotantotiimissä. Kutsun sitä Genelec-hengeksi, saman hengen, jonka koen aina vieraillessani yrityksen tehtaalla."