Tuotantopäällikkö Anne Tissari

Olen Anne Tissari ja työskentelen Genelecillä tuotantopäällikkönä vastuualueenani piirikorttituotanto.

Saman vuoden syksynä, kun vanhin tyttäreni pääsi ylioppilaaksi ja vanhin poikani meni naimisiin, aloitin elektroniikan opinnot Savonia-ammattikorkeakoulussa. Opiskelujen loppuvaiheessa pääsin Genelecille tekemään insinöörin töitä. Silloin oli menossa 8130A-projekti, johon osallistuin työskentelemällä sen tuotekehityksen parissa. Projektin päätyttyä olin Geneleciltä poissa noin vuoden verran, mutta palattuani työskentelin tuotannossa elektroniikkatyöntekijänä pari vuotta. Seuraavaksi tein huoltoinsinöörin töitä 11 vuoden ajan, ja nyt olen työskennellyt reilut neljä vuotta tuotantopäällikkönä.

Tehtäviini kuuluu esimerkiksi piirikorttien riittävyyden ja laadun tarkastaminen. Työjonot järjestän niin, että eniten tarvittavat kortit ovat ensimmäisenä työjonossa. Lisäksi osallistun erilaisiin suunnittelu- ja seurantapalavereihin, ja sovimme tarvittaessa tuotantoasiantuntijoiden kanssa toimintatavoista, jos tehtävissä on jotain muutoksia.

Työssäni minua kiehtoo eniten se, että saan olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Arvostan suuresti myös sitä, että tiimimme on hyvin osaava ja Genelecin arvoille omistautunut.

Anne Tissari 2

Yrityksemme on asettanut omat kestävän kehityksen tavoitteensa, joita pyrin pitämään mielessäni ja huomioimaan työssäni. Myös henkilökohtaisessa elämässäni teen parhaani vähentääkseni hiilijalanjälkeäni ja muutenkin tarpeetonta kuluttamista. Olen huomannut, että matonkutomisesta on hyötyä kiertotalouden tukemisessa, kun uusiokäytän kuluneet ja rikkinäiset vaatteet tehden niistä mattoja. On vain yksi planeetta Maa, ja se kärsii monin tavoin ihmisen toiminnan vuoksi. Kestävä kehitys tarkoittaa minulle sitä, että jokainen meistä tekee omalla pienellä panoksellaan parhaansa hidastaakseen ilmastonmuutosta.

Anne Tissari 4

Matonkutomisen lisäksi nautin myös muista käsitöistä, kuten neulomisesta, virkkaamisesta ja ompelusta. Vapaa-aikaani kuuluu myös kävely, vesijuoksu ja vesijumppa sekä jonkin verran vapaaehtoistöitä paikallisessa seurakunnassa. Kun lapseni olivat pieniä, hoidin heitä kotona. Nykyään mieheni ja minä asumme kahdestaan kotona, sillä lapseni ovat jo aikuisia. Kaksi heistä asuu kanssamme samalla paikkakunnalla ja kolme kauempana. Meillä on yhdeksän ihanaa lastenlasta, joista osa on myös jo aikuisia.

20240115 142730

Työurani aikana on ollut monia ikimuistoisia hetkiä ja monet Genelecin juhlat ovat jääneet hyvin mieleen. Eräs tapahtuma on kuitenkin ylitse muiden: huollossa oli korjattavana vanhat 1022A-kaiuttimet. Kun omistaja sai kaiuttimensa takaisin, hän lähetti viestin: ”On kuin joulu olisi tullut, kun kaiuttimeni toimivat taas niin hyvin.” Huumorintajuinen työkaverini vastasi viestiin joulukortilla, jossa toivotti hyviä kuunteluhetkiä huollettujen kaiuttimien kanssa. Elokuun viimeisellä viikolla, kun olimme pitämässä huollon palaveria, saimme herkkuastian, joka oli täynnä joulutorttuja ja pipareita joulukoristeiden kera. Onnellinen 1022A-kaiuttimien omistaja oli tilannut meille herkut paikallisesta konditoriasta!

Kaiken kaikkiaan olen onnellinen työskennellessäni Genelecillä ja kiitollinen siitä, että aikoinaan pääsin tänne töihin.


Terveisiä työkaverilta

Anne, olet todella huippuammattilainen työssäsi! Olet aina ystävällinen ja sydämellinen, otat kaikki huomioon. Sinä kuuntelet ja keskustelet asioista. Olet luotettava ja aina valmis auttamaan työkavereitasi.

Kiitos työkaveruudestasi!

Terveisin, Piia-Riitta Bergman