Kotiaudion segmenttivetäjä Tomi Hassinen

”Musiikin määrä on lisääntynyt valtavasti, mutta entä kuuntelun laatu? Kun musiikin lataaminen on niin helppoa, onko itse musiikki kokenut inflaation? Musiikkia pystytään tekemään teknisesti paremmin kuin koskaan. Sitä kuunnellaan kuitenkin usein huonoista äänilähteistä, kuten pienistä korvanapeista. Musiikin tuotantoketju saattaa olla viimeisen päälle laadukas, mutta lopputulosta kuunnellaan keskinkertaisilla laitteilla. Se on harmi.”

Tomi Hassinen lausuu mielipiteensä rauhallisesti työpaikallaan Genelecin markkinointi- ja myyntikonttorilla Helsingissä. Konttori on kauniisti kunnostettu vanha puuhuvila. Viihtyisän ja tunnelmallisen talon sijainti Arabianrannassa on taiteellisesti virittynyt; läheisyydessä sijaitsee muun muassa Pop & Jazz Konservatorio.

Tomi Hassisen työnä on kehittää Home Audio –tuotesegmenttiä kaiuttimille, joita pitkään tehtiin vain ammattilaisille. Hänen mielestään on kiitollista esitellä tuotteita, joiden rinnalla voi seistä ylpeästi. Tuote puhuu puolestaan - tai paremminkin soi. Hassinen kertoo, että Suomessa merkittävä osa myynnistä menee kotikäyttäjille. Kaiuttimet, joissa yhdistyvät hyvä äänentoisto ja kaunis muotoilu, voi asettaa kotiin silmää miellyttäviksi esineiksi. Jopa pastellinvärisen, söpön ja pienen kaiuttimen taustalla ovat kuitenkin ammattikäyttöön tarkoitetut tuotteet ja ratkaisut.

”Mitä pienemmät kaiuttimet, sitä näppärämpää ne on sijoittaa koteihin. Puhtaasti sinne on suunniteltu 2010-luvulla valmistuneet G- ja F-sarjat. Laatua arvostavat pitävät tuotteitamme erinomaisina investointeina”, Tomi Hassinen sanoo.

Ulkomaisten kotikäyttäjien polku on vasta alussa. ”Sitä raivataan vähitellen. Tässä firmassa ei ole ollut tapana haalia pikavoittoja tai toimia hetken mielijohteesta vaan pitkäjänteisesti. Pitää tehdä hyvää yhteistyötä oikeiden ihmisten kanssa. Merkittävimpiä ovat esimerkiksi maahantuojat ja jälleenmyyjät, joiden kanssa on hyvinkin pitkiä suhteita.”

Tomi Hassinen on myös soittaja ja muusikko niin kuin monet muutkin yrityksen työntekijät. Hänelle työn ja vapaa-ajan selkeä erottaminen on mahdotonta. Kolmasosa työpäivistä kuluu matkustaessa alan messuilla ja myyntitapahtumissa ympäri maailmaa. Kotiin päästessä voi rentoutua kotiteatterissa, jossa audioraita kuuluu tutuista kaiuttimista.”

Elokuvien katseleminen ja niiden äänimaailman kuunteleminen on iso nautinto. On myös erittäin hyödyllistä, kun oikeasti itse käyttää edustamiaan tuotteita ”, Tomi Hassinen sanoo.

Vajaat parikymmentä vuotta sitten Tomi Hassinen kuunteli ensimmäistä kertaa musiikkia Genelecin kaiuttimista.

”Laitoin oman levyn soimaan. Se oli elämys. Kuuntelin että hetkinen, äänitteellä on paljon yksityiskohtia mitä en aiemmin ole kuullut. Se avasi korvani ja silmäni.”