Genelecin kahvion emännät Maire Lappalainen ja Niina Mehtonen

Hei, olen Maire ja olen työskennellyt Genelecillä vuodesta 1997 lähtien tehtaan ja pääkonttorin kahvion emäntänä. Alkuvuosina työskentelin myös tuotannon puolella kahvion lisäksi.

Ensimmäinen kosketukseni Geneleciin oli, kun menin käymään mieheni työpaikalla, jossa tapasin sattumalta myös hänen asiakkaansa Martikaisen Ilpon. Juttelimme siinä muutaman sanan ja jälkeenpäin Ilpo oli kysynyt mieheltäni kuka minä olen. Mieheni oli kertonut ja tullut maininneeksi samalla, että etsin töitä, koska työpaikkani oli mennyt alta YT-neuvottelujen yhteydessä. Ilpo oli pyytänyt välittämään minulle viestin, että ottaisin yhteyttä Genelecin tuotantoon ja kysyisin töitä.

Pian olinkin työhaastattelussa silloisen tuotantopäällikön Väinö Iso-Markun luona. Töitä ei ollut juuri sillä hetkellä tarjolla mutta muutaman kuukauden päästä eräänä kauniina perjantaina Väinö soitti minulle ja kysyi, pääsisinkö tulemaan töihin seuraavalla viikolla. Samalla hän kysyi, että haluaisinko tulla jo samana päivänä mukaan yrityksen kesäjuhliin. Siellä tapasin ensi kertaa tulevat työkaverini.

Iisalmessa oli yhteensä noin 35 työntekijää, kun aloitin. Siitä lähtien henkilöstömäärä on kasvanut tasaisesti ja jossain vaiheessa tuotantotyöt jäivät minun osaltani pois ja aloin keskittymään kokopäiväisesti kahvioon. Nykyään Iisalmessa työskentelee jo noin 200 henkilöä kahdessa vuorossa.

Tehtäväni on huolehtia siitä, että kahviossa on tarjolla kahvia, teetä ja pientä suolaista sekä makeaa purtavaa pitkin päivää. Teen kauppareissuja tarpeen mukaan, etteivät ruokatarvikkeet pääse loppumaan. Järjestän myös vierailijaryhmien tarjoilut. Joskus tehtaan pihaan saattaa pyörähtää bussilastillinen vieraita, ja on kunnia-asia, että saamme tarjota heille ikimuistoisen elämyksen tehdaskierroksen, musiikin kuuntelun ja virvokkeiden merkeissä.

Työssäni parasta on monipuolisuus ja se, että saan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Täällä jokainen saa tehdä työtään vapaasti, eikä kukaan vahdi selän takana. Töihin on voinut tulla turvallisin mielin myös vaikeina hetkinä; on sanottu, että saa itkeä ihan rauhassa. Olemme kaikki yhtä perhettä ja samanarvoisia. Työkaveruuden lisäksi vuosien saatossa on solmittu useita läheisiä ystävyyssuhteita. Voimme kaikki olla yhtä mieltä siitä, että Genelecin kodikkaan hengen ja kulttuurin luoja oli Ilpo.

Yksi mukava muisto on se, kun Ilpo lanseerasi joskus vuosikymmeniä sitten ”Genelec-pizzan”, josta hänkin usein nautti kiireisen päivän pelastuksena, kun ei ehtinyt pitämään lounastaukoa. ”Pizzassa” oli näkkileivän päällä juustoa ja mustapippuria. Siitä pizzasta muodostui käsite koko työyhteisössä ja se on pelastanut monen työntekijän kiireisen työpäivän, kun eväät on unohtuneet kotiin tai ei ehdi käymään muualla lounaalla.

Maire Lappalainen web

Työyhteisömme kanssa on mukavaa juhlia tärkeitä tapahtumia ja yksi juhlan aihe on jokaisen työntekijän syntymäpäivä. Koska meitä on nykyään niin paljon, juhlimme ”kuukauden synttäreitä”, eli kaikkia, joilla on ollut syntymäpäivä tiettynä kuukautena. Takuuvarma juhlan aihe on myös silloin, kun lanseeraamme uusia tuotteita tai kun voitamme jonkin arvostetun palkinnon. Silloin herkuttelemme täytekakulla!

Kahviomme on työntekijöidemme mielestä koko tehtaan sydän ja hermokeskus. Kahvia ja teetä nautiskellessa ja työkavereiden kanssa maailmaa parantaessa on mukavaa katsella vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa Poroveden maisemaa. Se on parasta sielun lääkettä ja työhyvinvointia edistävä tekijä kiireisen päivän keskellä.

Minulla on kaksi lasta ja neljä jo täysi-ikäistä lastenlasta. Perhe on minulle erittäin tärkeä ja vietän heidän kanssaan paljon aikaa. Myös liikunta kuuluu arkeeni ja se on välttämätöntä hyvän työkunnon ylläpitämiseksi. Pyöräilen työmatkat ympäri vuoden ja vapaa-ajallani tykkään käydä vesijuoksemassa tai lenkkeilemässä. Käyn mielelläni teatterissa ja erityisesti kesäteatterit ovat lähellä sydäntäni. Pyrin aina katsomaan kaikki lähiseudun esitykset.

Täytin juuri 71 vuotta ja on kai todettava, että viihdyn työssäni, kun en ole malttanut jäädä eläkkeelle. Minulta onkin usein kysytty, että miksi olen jatkanut näin pitkään. Vastaus on, että ihmisten takia! Tämän lämpimän, kodikkaan työyhteisön takia. Genelecin arvot ovat linjassa omieni kanssa ja on ilo työskennellä näin hyvämaineisessa yrityksessä. Rinta rottingilla kerron kaikille, että olen töissä Genelecillä! Aiemmin moni ei tiennyt mistä yrityksestä on kyse, mutta nykyään monet tietävät ja kertovat kuulleensa meistä hyvää. Se tuntuu mukavalta.

Ensi vuoden alusta olen kuitenkin päättänyt jäädä eläkkeelle, ja minulla on jo valmiiksi haikea mieli, vaikka tiedän, että tulen käymään täällä kylässä usein. Eläkkeelle siirtymistäni helpottaa se, että olen saanut työlleni upean jatkajan, Niinan. Niinan äiti Irma oli työkaverini Genelecillä parisen kymmentä vuotta, joten tavallaan olen seurannut Niinan elämää jo siitä asti, kun hän oli pikkutyttö. Minusta se kertoo paljon yrityksestä, että työntekijät ovat jo toisessa sukupolvessa täällä työssä, ja näitä esimerkkejä on meillä useita.

Maire and Niina web image


Niina Mehtonen

Hei, olen Niina ja toimin Genelecin tehtaan ja pääkonttorin kahvion emäntänä.

Lähetin avoimen työhakemuksen Genelecille kolmisen vuotta sitten ja vuoden 2022 alussa minuun otettiin yhteyttä ja tarjottiin työpaikkaa. En ollut hakenut töitä mistään muualta, sillä minulla oli jo entuudestaan hyvä työpaikka, jossa viihdyin, mutta ainoa työpaikka mihin olin kuvitellut voivani vaihtaa tilaisuuden tullessa, oli Genelec. Äitini oli täällä töissä jo 90-luvulla ja myöhemmin myös sisareni tuli taloon, joten Genelec oli minulle hyvin tuttu jo entuudestaan. Äitini kautta olen tuntenut myös Mairen pikkutytöstä asti. Kun minulle tarjottiin mahdollisuutta päästä jatkamaan Mairen työtä hänen eläkkeelle jääntinsä jälkeen, otin ilolla haasteen vastaan.

Työssäni parasta on se, että jokainen päivä on erilainen, saan olla liikkeellä eikä tarvitse tehdä työtä yhdellä työpisteellä. Työni on itsenäistä mutta erittäin sosiaalista, sillä kohtaan ihmisiä pitkin päivää heidän taukojensa aikana. Samalla vaihdetaan kuulumiset!

Voisi sanoa, että Genelec on ollut osa elämääni jo ihan pienestä pitäen ja olen aina elänyt mukana Genelecin tarinassa äitini ja sisareni kuulumisten kautta. Tänne oli helppoa tulla, koska paikka tuntui jo valmiiksi kuin kodilta ja monet ihmiset olivat ennestään tuttuja.

Minulla on kaksi aikuista tytärtä, jotka opiskelevat ja elävät jo omillaan. Pidän eläimistä, ja erityisesti koirat ja hevoset ovat kuuluneet elämääni aina. Vapaa-ajalla liikunta on tärkeässä osassa hyvän kunnon ylläpitäjänä. Haaveilin pitkään moottoripyöräilystä ja viimein muutama vuosi sitten toteutin haaveeni ja hankin ajokortin sekä moottoripyörän.

On ilo ja suuri kunnia päästä jatkamaan Mairen työtä ja odotan innolla tulevia vuosia osana tätä lämminhenkistä työyhteisöä!

Niina Mehtonen web image