Vanhempi IT asiantuntija Keijo Nissinen

Tehtäväni vaihtelevat laajasti aina helpdesk-tehtävistä erilaisiin projekteihin. Voisi sanoa että olen ”IT talonmies”, eli osallistun kaikkeen alaan liittyvään.

Kun aloitin Genelecillä mikrotukihenkilönä kesäkuussa 1997, en vielä tiennyt, miten merkittäväksi tämä työpaikka tulisi elämässäni. Jälkikäteen ajatellen tuntuu siltä, että Genelec kulki mukanani jo lapsuudesta asti - vaikka en sitä silloin ymmärtänyt.

Olin noin 10–12-vuotias, kun pyöräilimme kavereiden kanssa Luuniemeen Genelecille. Tiesin, että siellä valmistetaan kaiuttimia, mutta en tiennyt yrityksestä juuri muuta – eikä tiennyt moni muukaan iisalmelainen siihen aikaan. Meille lapsille paikka oli mystinen. Olimme kuulleet huhuja, että tehtaalta saattaisi saada vanhoja kaiutinelementtejä, joita oltiin heittämässä pois. Keräsimme rohkeutemme ja menimme käymään tehtaalla. Silloinen tuotantopäällikkö Väinö otti meidät vastaan aulassa, ja kyllä, pöydän alta löytyi laatikko, jossa oli näitä elementtejä. Hän antoi niitä meille mukaan. Lapselle ne olivat melkoisia aarteita ja rakensimme innostuneina kaiuttimia.

Toinen vahva lapsuusmuistoni liittyy Iisalmen kaupunginkirjaston kuunteluhuoneeseen. Siellä oli Genelecin kaiuttimet, levysoitin ja äänieristetty huone, jota kuka tahansa pystyi varaamaan. Kävin siellä usein kuuntelemassa musiikkia koulun jälkeen. Muistan yhä sen jonkinlaisen hämmennyksen, kun kuulin musiikkia niin puhtaasti ja kirkkaasti, aivan kuin olisin ollut jossain toisessa maailmassa. Se oli ensimmäinen todellinen kokemukseni Genelecin äänestä.

Kun tulin Genelecille, talossa oli tuolloin noin 50 työntekijää. Varsinaista IT-roolia ei ollut olemassakaan, ja tietokoneita käytettiin vain harvoissa paikoissa. Siksi alkuaikoina tein paljon työtä myös tuotekehityksen parissa. Päädyin Genelecille pitkälti sattuman, rohkeuden ja oikeiden ihmisten ansiosta. Olin valmistumassa ammattikoulusta ICT-asentajaksi, enkä tiennyt, minne suuntaisin – jatkanko opintoja vai menenkö töihin. Opettajani ja mentorini Timo Haiko ehdotti, että soittaisin Genelecille. Hän tunsi yrityksen ja yhden yrityksen perustajista, Partasen Topin, ja ajatteli, että minua voitaisiin tarvita siellä.

Kuuntelin neuvoa, tartuin suoraan puhelimeen ja soitin Topille, vaikka mitään työpaikkaa heillä ei ollut auki. Jo puhelinkeskustelun aikana kävi selväksi, että minut haluttiin taloon, ja muutamaa päivää myöhemmin, heti koulun päätyttyä, aloitin Genelecillä tuotekehityksen tiimissä, Topin ohjauksessa ja alaisuudessa. Tulevien vuosien aikana tulin saamaan häneltä paljon arvokasta oppia tekniikkaan liittyen. Elettiin IT-buumin aikaa, ja töitä olisi ollut tarjolla missä tahansa, mutta Genelecissä tunsin heti, että täällä osaamisellani olisi tarkoitus ja paikka. Siksi jäin – enkä ole katunut päätöstäni kertaakaan.

Ensimmäiset vuoteni olivat täynnä uuden oppimista. Välillä kävin myös armeijan ja palasin taas takaisin töihin. Koska IT:stä ei ollut valmista rakennetta, tein kaikkea, mihin käsipareja tarvittiin. Olin tuotekehityksen tiimissä, rakensin ensimmäisiä akustisia mittauspisteitä tuotantoon ja opettelin akustiikan alkeita Ilpo Martikaisen ja Ari Varlan johdolla. Juuri näihin ensimmäisiin vuosiin liittyvät myös urani ikimuistoisimmat ja tärkeimmät muistot – sellaiset, jotka ovat muovanneet minua niin ammattilaisena kuin ihmisenä.

Eräänä päivänä, juuri aloitettuani Genelecillä, Ari Varla tuli tuotekehityksen tiloihin ja pyysi minut mukaansa ulos. En tiennyt yhtään, mihin olimme menossa, ja koska olin vielä täysin vihreä ja uusi, lähdin mukaan innostuneena mutta myös hieman jännittyneenäkin. Takapihalla odotti vanha kelopuu, 1030-sarjan kaiuttimia, hirveästi kaapeleita, mittausmikrofoneja ja suuri vanha kannettava tietokone, joka näytti enemmän matkalaukulta kuin tietokoneelta. Ari ojensi minulle taljavinssin ja käski heittää sen puun oksalle. En tiennyt, mistä oli kyse – luulin jopa hetken, että minua hieman koetellaan tai että kyseessä oli jonkinlainen käytännön pila uudelle työntekijälle.

Mutta ei. Ari selitti rauhallisesti, että mittaukset on tehtävä tavalla, jossa maa ei vääristä tuloksia. Kun kaiutin nostetaan puuhun, saadaan puhdas, häiriötön mittaus. Istuin nurmikolla köysi kädessä ja pidin huolen, ettei kaiutin pääse putoamaan. Se hetki mursi jään väliltämme ja tulimme tutuiksi. Silloin tajusin, että vaikka Ari oli alalla legendaarinen hahmo, maailmallakin tunnettu ja korkeasti arvostettu, hän kohteli minua vertaisenaan, vaikka olinkin nuori ja kokematon. Ilmeisesti hänen mielestään osaamisen ja potentiaalin näkökulmasta juuri oikeanlainen. Tähän pienenä kuriositeettinä että nykyään mittaukset tehdään tehtaalla kaiuttomassa huoneessa, mutta tuo vanha kelopuu seisoo vielä tehtaan rannassa ylväänä.

Sen päivän jälkeen Ari otti minut mukaan moniin projekteihin. Hän ojensi minulle akustiikan perusteet -kirjan, käytti aikaansa minuun ja opetti asioita, joita en olisi voinut oppia mistään muualta. Keskustelimme työasioiden lisäksi elämästä, valinnoista ja tavasta ajatella teknisiä ongelmia. Hän haastoi ja kannusti samaan aikaan. Näin Arista puolia, joita monet eivät tienneet – välittävän, ajattelevan ja lämpimän ihmisen, joka halusi aidosti auttaa nuorta kollegaa kasvamaan. Meistä tuli hyviä ystäviä ja näimme toisiamme myös vapaa-ajallamme.

Toinen ratkaiseva ihminen Genelecillä minulle oli Ilpo Martikainen, joka oli yrityksen perustajia. Hänestä tuli minulle lähes isähahmo. Hän oli sellainen ihminen, joka loi ympärilleen lämmön, välittämisen ja turvallisuuden tunteen. Hän ei koskaan antanut vaikutelmaa, että olisi kiire, tai että jokin asia olisi liian vähäpätöinen, vaan aina hänellä oli aikaa minulle. Hän rohkaisi minua jatkamaan opiskelua töiden ohessa muistuttaen että ”ei oppi ojaan kaada” ja se neuvo on kantanut pitkälle. Puhuimme työasioiden lisäksi ruuasta, harrastuksista ja elämästä yleensä. Opin häneltä valtavasti - en vain tekniikasta tai muusta työhön liittyvästä, vaan tavasta katsoa maailmaa. Monet hänen ohjeistaan kulkevat mukanani edelleen ja olen siirtänyt niitä omille lapsillenikin.

Nämä kolme ihmistä – Ari, Ilpo ja Topi – olivat minulle kuin ”tosielämän supersankareita” – he loivat minulle perustan, jonka varassa kasvoin ammattilaiseksi. He ottivat minut mukaan, kuuntelivat, neuvoivat ja luottivat osaamiseeni, vaikka olin juuri vasta täysi-ikäiseksi tullut. Heidän ansiostaan opin, että Genelecillä kokemus ei ole tärkein mittari - vaan innostus, halu oppia ja tehdä yhdessä.

Nykyään työpäiväni alkaa sähköpostien ja uutisten, kuten vaikkapa Kyberturvallisuuskeskuksen ajankohtaisten tiedotteiden läpikäymisellä. Tietoturvauhkia täytyy seurata päivittäin, jotta voin reagoida nopeasti ja tiedottaa organisaatiota tarvittaessa. Sen jälkeen päivä elää omalla painollaan. Saatan aloittaa asennuksilla, jatkaa palvelinten ja pilvipalveluiden hallinnalla, tehdä hankintoja, opastaa käyttäjiä, osallistua järjestelmien ylläpitoon, ratkoa kiireellisiä ongelmia tai hypätä palaverista toiseen. Työ on jatkuvaa priorisointia, ja usein ylläpitoa ja muutoksia tehdään iltaisin tai viikonloppuisin, jotta käyttäjien arki häiriintyisi mahdollisimman vähän. Teen töitä hybridimallilla ja arvostan sitä, että minulla on siihen mahdollisuus. Palavereihin ja keskittymistä vaativiin tehtäviin on hyvä vetäytyä kotiin, ja tehtaalla taas hoidan asiat, joissa läsnäolo on tärkeää.

Työhöni liittyy paljon hankintoja. Niin työssä kuin vapaa-ajallakin, suosin pitkäikäisiä ja vastuullisesti valmistettuja tuotteita, ja mietin IT:n näkökulmasta jatkuvasti myös datan säilytyksen ja tilankäytön ratkaisujen kestävyyttä.

Pidän työssäni erityisesti siitä, että saan työskennellä itsenäisesti ja toteuttaa itseäni teknisten ratkaisujen parissa. Vaikka työni on teknistä, se on samalla hyvin sosiaalista. Olen saanut mahdollisuuden tutustua kollegoihin ympäri maailmaa, ja osasta heitä on tullut läheisiä ystäviä. Genelec tarjoaa ympäristön, jossa toimenkuva on laaja ja päivät ovat vaihtelevia, ja juuri se on pitänyt minut liikkeessä kaikki nämä vuodet.

Monet hetket ovat jääneet mieleeni – useiden artistien, yhtyeiden ja maailmantähtien vierailut tehtaalla työpaikallani ovat tuntuneet lähes epätodellisilta. Yrityksen juhlat ja arjen pienet sattumukset, jotka ovat naurattaneet vuosia myöhemmin. Mutta toisaalta myös ne hiljaiset hetket, jolloin tuntee, että tekee merkityksellistä työtä ja auttaa kollegoita onnistumaan.
Olen asunut Iisalmen seudulla koko ikäni. En ole koskaan harkinnut muuttoa muualle – juureni ovat täällä, samoin perheeni, ystäväni ja koko elämänpiirini. Vaimoni Sanna-Riikka työskentelee myös Genelecillä, ja perheeseeni kuuluu kaksi aikuista poikaa, yläasteikäinen tytär ja pitkäkarvainen chihuahua, Rimi. Vapaa-aikani kuluu mönkijän selässä, musiikin ja elokuvien parissa, ruuanlaitossa ja lähes museoikäisen Mersuni kanssa puuhaillessa. Nämä harrastukset tuovat sopivaa vastapainoa työlle.

Täällä olen saanut kasvaa ammattilaiseksi ja ihmisenä tavalla, joka ei olisi ollut mahdollista ilman ympärilläni olleita ihmisiä. Olen kiitollinen siitä luottamuksesta, tuesta ja yhteisöllisyydestä, jonka varassa olen saanut kulkea tämän polun - ja siitä, että saan edelleen jatkaa matkaani täällä, yhdessä muiden kanssa.

Terveisiä työkaverilta

Olen tuntenut Keken jo lähes kolme vuosikymmentä – paljon hyviä muistoja mahtuu tähän aikaan. Olemme viettäneet monet ikimuistoiset saunaillat ja pikkujoulut, joita on mukava silloin tällöin muistella.

Keke on työssään erittäin osaava ja avulias – on hyvä tietää, että talosta löytyy apua it-ongelmiin tarvittaessa. Hänen vankkaan osaamiseensa it-asioissa olen turvautunut myös vapaa-ajalla. On lohdullista, että on kaveri, jolle voi pirauttaa, jos oma osaaminen ei riitä.
Kekellä on paljon tietoa myös erilaisten elektroniikkalaitteiden toiminnasta – ja häneltä olen konsultaatiota tarvittaessa saanut.

Meillä on kuin lähes korvaamaton YYA-sopimus, joka on rahaa arvokkaampi.

Työkaverisi, Marko Rönkä