null Tapasimme Apocalyptican Paavo Lötjösen ja Mikko Sirénin

Tapasimme Apocalyptican Paavo Lötjösen ja Mikko Sirénin


Tapasimme Apocalyptican toisen perustajajäsenen, Paavo Lötjösen ja rumpalin Mikko Sirénin yhtyeen treenitiloissa Kaapelitehtaalla.

Jatkona aiemmin julkaistulle Eicca Toppisen haastattelulle, tapasimme yhtyeen toisen perustajajäsenen, Paavo Lötjösen ja rumpalin Mikko Sirénin yhtyeen treenitiloissa Kaapelitehtaalla.

Laajassa haastattelussa kaksikko kertoo maailmankiertueiden haasteista ja tulevasta, yhtyeen yhdeksännestä albumista.

Äänitysprosessi on heidän mukaansa: “muuttunut paljon – ennen kaikki äänitettiin itse pienessä studiossa ja sitten tehtiin miksaus, roikuttiin miksaajan selän takana ja kommentoitiin hänet hulluuden partaalle – “käännä kovemmalle!” Sirénin mukaan yhtye tarvitsi “systeemin, jossa voisimme osallistua miksaustyöhön.”

Nyt yhtyeen harjoitustilassa on Genelecin The Ones -sarjan tarkkailukaiuttimet. Samoin kuin Toppisen studiossa, GLM-ohjelmisto ja sen AutoCal-huonekorjaustoiminto ovat olleet hyvän äänenlaadun takeena. ”Tämän systeemin hienous on siinä, että DSP:n avulla kaiuttimet voidaan kalibroida juuri tähän huoneeseen sopiviksi”, sanoo Sirén. “Vaikka huone on hyvä, siellä ja täällä on silti ongelmia, jotka meidän on tämän systeemin avulla helppo saada hallintaan ja optimoida kuunteluolosuhteet.” Lötjönen kiteyttää: “Enää ei tarvitse arvailla."


Juttelimme aiemmin Eicca Toppisen kanssa hänen kotistudiossaan


Liittyvät tuotteet