Tuotekehitysjohtaja Aki Mäkivirta

Aki Mäkivirta tuli Genelecin palvelukseen vuonna 1995 Nokian tutkimuskeskuksesta. Hän oli tutustunut akustiikan suunnittelija Ari Varlaan yritysten yhteishankkeessa, jossa suunniteltiin digitaalista signaalinkäsittelyä sisältävää kaiutinta. Siihenastiset aktiivikaiuttimet perustuivat analogisen suodatuksen ja signaalikäsittelyn käyttöön. Mäkivirta teki demonstraation analogiasuotimien korvaamisesta digitaalisella signaalinkäsittelyllä käyttäen 1031-kaiutinta.

Geneleciltä tarjottiin Mäkivirralle työtä tutkimuksen ja tuotekehityksen parissa. Sen äärellä ahersi pieni, mutta hurja joukko.”Oli mielenkiintoista seurata, miten syvästi Ari Varla ja Topi Partanen sitoutuivat työhönsä. Sellaista näkee aika harvoin. Molemmat olivat voimakkaita persoonia, joille työ oli myös harrastus ja tärkein elämänsisältö. Yhteistä Ilpon kanssa heille oli voimakas halu toteuttaa omia ideoitaan”, Mäkivirta sanoo.

”Noihin digitaalisen tekniikan alkuaikoihin sisältyi teknisiä sankaritekoja. Kehitettiin kaiuttimia varten tietoverkko, jolla niitä voi ohjata; kehitettiin tietokoneohjelma, jolla kaiuttimia voi säätää. Myös kaiuttimen sisäinen toiminta oli uutta. Sellaista tekniikkaa ei ollut aikaisemmin alalla käytössä. Kokonaisuus on edelleenkin niin kattava ja kyvykäs, ettei vastaavaa ole kilpailijoilla tarjolla. Näin laajan järjestelmän kehittäminen on sen verran suuri investointi.”

”Tarvittiin uskoa, että projekti joskus valmistuu. Olisi ollut halua päästä mahdollisimman pian myymään uutta tuotetta. Mutta Ilpo jaksoi kannustaa ja valaa uskoa.”

Tuotekehityksen suurprojekti saatiin myyntikuntoon vuonna 2006, jolloin julkaistiin älykkäät monitorikaiuttimet 8240 ja 8250 ja niitä tukeva kalibrointi- ja ohjausjärjestelmä GLM™ (Genelec Loudspeaker Manager). Kaiuttimissa oli kyky käyttää automaattista huonevasteen korjausta: kaiutin tunnistaa akustisen ympäristönsä ja sen jälkeen säätää itse itsensä tilaan sopivaksi. Ensimmäiset kaupat tehtiin korkeatasoista äänentoistoa vaativille yleisradioyhtiöille. Myönteinen palaute käyttäjiltä vakuutti, että huonevasteen korjaamisesta oli hyötyä eikä työtä ollut tehty turhaan. Älykkäillä kaiuttimilla (Smart Active Monitoring) Genelec valloitti aseman uuden kaiutinteknologian edelläkävijänä.”

Jos haluaa luoda paremman tavan tehdä asioita, on keksittävä uutta”, tuotekehitysjohtaja toteaa tyynesti.

”Meidän pitää hahmottaa, millaista oma-aloitteisuutta jokaiselta vaaditaan, jotta kokonaisuus pelaa hyvin. Tekemään käskeminen ja käskyn odottelu ei ole oikea tapa toimia. Genelecissä on edelleen mahdollisuus toteuttaa itseään ja ideoitaan, olla luova”, Aki Mäkivirta sanoo.